*

SebastianFranckenhaeuser Parempi Helsinki – tehdään yhdessä Helsingistä hyvä ja turvallinen paikka asua

Hallituksen epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka syynä Halla-ahon voittoon

Ihmiset kokevat hallituksen epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikassa. Uskon, että tämä vaikutti Perussuomalaisten puoluejohdon vaihdoksiin ja Halla-ahon selvään voittoon. Hallitusohjelmaan tehdyt kirjaukset maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä odottavat toteuttamistaan, vaikka niiden toteuttaminen olisi pitänyt hoitaa heti hallituskauden kärkeen.

Perussuomalaiset tekivät omat valintansa puoluekokouksessa, joita mielestäni meidän tulee kunnioittaa. Politiikassa on aina ollut ihmisiä mukana, joilla on ollut erilaisia tuomioita taustalla. Uskon Suomen oikeusvaltioon ja siihen, että sovitettu rikos on sovitettu, kun tuomio on kärsitty. Nyt kuitenkin Halla-ahon Perussuomalaiset syrjäytettiin hallituksesta ennen kuin edes yritettiin rakentaa siltaa ja jatkaa hallitusyhteistyötä. Ministerivaihtoja on aikaisemminkin tapahtunut jopa pääministeristä alkaen eikä tämä ole koskaan aiheuttanut ongelmia. Mielestäni teimme suuren virheen, kun hylkäsimme Perussuomalaiset hallituksesta. Meidän olisi tullut antaa mahdollisuus nykyiselle hallitukselle eikä vintata kintaalla heti alkuun.

Kansa muuttuu entistä tyytymättömämmäksi ja tämä kaikki tulee nostamaan Halla-ahon johtaman Perussuomalaisten kannatusta. Sanokaa minun sanoneen, mutta ensi eduskuntavaaleissa tullaan näkemään ”uusi jytky” ja nämä äänet ovat pois muiden puolueiden kannatuksesta. Nyt pitäisi kuitenkin jatkaa vielä puolet nykyisestä hallituskaudesta ja kyllä huonolta näyttää vaihtoehtoiset hallitukset. Moni tärkeä uudistus tulee kaatumaan ja yksi näistä on alkoholilainuudistus. Hallituspuolueiden enemmistö tulee olemaan niin pieni, että tämä tulee hankaloittamaan asioita. Joudutaan lentämään turhaan äänestämään Suomeen, jotta esityksiä saadaan läpi.

Nyt pitäisi noudattaa hallitusohjelmaa ja toteuttaa siellä sovitut kirjaukset liittyen maahanmuuttopolitiikan kiristämiseen. Ai niin, mutta kun hallitus menee uusiksi, niin silloinhan hallitusohjelmakin menee uusiksi. Näin ollen nämä varmaan siirretään sitten seuraavalle hallituskaudelle. Suomen orastava talouskasvu ei kaipaa enää yhtään epävarmaa hallitusta, joilla on vain niukka enemmistö eduskunnassa. Viime hallituskauden ongelmat eivät saa toistua!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat