SebastianFranckenhaeuser Parempi Helsinki – tehdään yhdessä Helsingistä hyvä ja turvallinen paikka asua

Henkilötodistuksia ja Suomen kansalaisuuksia jaetaan kuin karkkeja

Nyt kun Turun saaristossa tehdään mittavaa ”verotarkastusta” ja kansalaiset ovat heränneet horroksestaan hetkeksi, voitaisiin huomiota kiinnittää ulkomaalaisille myönnettävien henkilökorttien, ajokorttien ja kansalaisuuksien jakotouhuun.

Jo vuosia on ollut selvillä, että tänne tullaan ilman henkilöpapereita, jotka on säännönmukaisesti kadonneet matkalla toisin kuin vaikkapa älykännykät. Tieto on levinnyt omia reittejään myös kansalaisten korviin, että jotakin mätää tässäkin touhussa on.

Kun Suomeen tullaan turvapaikkaa tai mitä kukin nyt katsookin tulleensa hakemaan, voidaan viranomaisille suoltaa mitä tahansa tuhannen ja yhden yön tarua omasta henkilöllisyydestä ja iästä. Taustaa ei voida tarkistaa mistään ja lain mukaan tulijan satuja pitää aikuisen viranomaisen uskoa, ellei pysty todistamaan valhetta tapahtuneen.

Onkin ajan saatossa ilmennyt, että hakijoilla on ollut eri EU-maissa monia henkilöllisyyksiä ja kymmeniä henkilöllisyyspapereita kuten vaikkapa Turun puukottajalla oli. Mitä kaikkea tällä saralla vielä ilmenee?

Kun turvapaikanhakijoiden ikiä alettiin testata systemaattisesti hammaskuvin ja röntgenein ilmeni, että 60 % oli valehdellut ikänsä. Näitä samoja ”alaikäisiä” miehiä istuu peruskoulussa samoilla luokilla kuin normikoululaiset. Seksuaalirikokset ja ahdistelut ovat maassa lisääntyneet, mutta virallisestihan mikään ei liity mihinkään.

Onko systeemi kunnossa? Ei nouse käsiä! Mitä pitäisi tehdä?

Keskustelevatko Migrin ja poliisihallinnon järjestelmät kunnolla keskenään ja miten luotettavaa on turvapaikanhakijoiden tunnistus oleskelulupakortin tai aiemmin otettujen sormenjälkien avulla? Jos nämä eivät Suomessa toimi, niin miten hyvin ne toimivat EU:n alueella?

On paljon puhuttu tiedustelulainsäädännön uudistuksesta, mutta henkilökorttilaki olisi pikaisesti uudistettava.  Hallituksen esityksestä löytyy perustelu, että ulkomaalaisen henkilökortti tulee myöntää, koska yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä (Vihr.) kiinnitti huomiota pankkiasioiden hoitamiseen. Ulkomaalaisen henkilökortilla ei ole matkustusoikeutta, mutta kuka valvoo, ettei näillä matkusteta rajojen ollessa auki. Ja entä mitä jos tämäkin henkilökortti katoaa – vaikkapa saatetaan myydä eteenpäin rahantarpeessa? Silloin kirjoitetaan uusi henkilökortti. Se on tällä hetkellä vallalla oleva toimintamalli meillä Suomessa.

Airiston Helmen jälkipyykissä ulkomaisten maanomistusten sallivan lain allekirjoittaneella Satu Hassilla ei ole omien sanojensa mukaan asiasta mitään muistikuvaa. Mitähän jos nyt jatkossa maamme yhteisiä asioita aletaan hoitaa sillä vakavuudella, että ne jotka niitä hoitavat ja sopimuksia ja lakialoitteita allekirjoittavat myös tietävät, ymmärtävät ja muistavat mitä ovat tekemässä tai tehneet. Vältyttäisiin jatkossa uusilta ”verotarkastuksilta”, joita tekevät sadat kommandopipomiehet konepistoolein.

Aletaan vaikkapa uudesta henkilökorttilaista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Blogisti koplaa jollain ihmeellisellä ajatuskääntymällä yhteen Airiston Helmen tapahtumat ja turvapaikanhakijat. Lehtitietojen mukaan pidätettynä on Viron ja Venäjän kansalainen jolla kummallakaan ei tiettävästi ole suomalaisia henkilöpapereita.

Risto Koivula

Venäläinen liikkui täällä vapaasti ja teki bisnestä, koska on EU-jäsen Maltan kansalainen.

Eli blogisti kai sitten arvostelee nyt EU:ta?

Käyttäjän SebastianFranckenhaeuser kuva
Sebastian Franckenhaeuser

#3.

EU ei ole pystynyt tekemään turvapaikanhakijatilanteelle mitään. Tilanne vaatii myös maan sisäisiä toimenpiteitä.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala Vastaus kommenttiin #5

Jostakin syystä Kokoomus on haluton tekemään asialle mitään ja jopa vastustaa puolueita, jotka haluavat tehdä asialle jotain ;)

Näin Kokoomus ennemminkin kannattaa tilannetta, jossa maahan vyöryy kymmeniä tuhansia turvapaikkaturisteja tekemään tänne palkatonta työtä. Olet siis omaa puoluettasi vastaan?

Käyttäjän SebastianFranckenhaeuser kuva
Sebastian Franckenhaeuser Vastaus kommenttiin #8

#5.

En ole omaa puoluettani vastaan, mutta minulla on tähän asiaan eri näkemys. Puoluevalintaa tehtäessä täytyy miettiä kokonaisuuksia ja sellaista puoluetta ei löydykään, jossa kaikista asioista olisi samaa mieltä. Tällöin pitäisi perustaa oma puolue ja se ei nykytilanteessa auta asiaa.

Eri mieltä saa ja pitää olla. Enkä ole tässä asiassa puolueeni ainut.

Risto Koivula Vastaus kommenttiin #5

Kannatat siis sen tyyppistä poikkipuolin asettumista EU:n suhteen kuin Puolassa ja Unkarissa Kokoomuksen veljespuolueiden taholla?

Käyttäjän SebastianFranckenhaeuser kuva
Sebastian Franckenhaeuser Vastaus kommenttiin #18

#18.

Jokainen maa toimii niin kuin parhaaksi näkee oman turvallisuutensa kannalta. Vastustan muutenkin liittovaltiokehitystä.

Käyttäjän SebastianFranckenhaeuser kuva
Sebastian Franckenhaeuser

#1.

Molemmissa asioissa on kysymys on Suomen turvallisuudesta. Pidätettynä olevalla henkilöllä oli Maltan erikoispassi.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Blogistin oma puolue on ollut hallituksessa suurimman osan 2000-luvusta ja sisäministerin salkkukin on ollut Kokoomuksella useamman kerrran. Eiköhän olisi syytä kääntyä puolueen johtoon ensisijaisesti ja esittää kysymykset heille?

Käyttäjän SebastianFranckenhaeuser kuva
Sebastian Franckenhaeuser Vastaus kommenttiin #9

#9.

Henkilökorttilainuudistus oli virhe ja virheet tulee korjata. Mitä tulee ulkomaalaisten maakauppoihin, niin syyttävä sormi osoittaa kyllä jonnekin ihan muualle.

Totta kai asioita nostan myös puolueen sisällä esille.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah Vastaus kommenttiin #11

Henkilökorttilainuudistuksesta sekä kansalaisuuden saamisen helppoudesta olen täsmälleen samaa mieltä. Kuinka ihmeessä tämä nykyhallitus voi ylipäänsä hyväksyä henkiökortteja turvapaikanhakijoille, kun on tiedossa suuren määrän tulleen maahan väärillä henkilötiedoilla. Entäpä ne laittomasti maahan jääneet, joille ministeri Mykkänen näyttäisi olevan myöntämässä oleskeluluvan? Käsittämätöntä päättömyyttä ja vahingollista maallemme kyseinen velttous hallituksessa.

Mitä sitten tulee kysymykseen ulkomaalaisten maakauppoihin ja niiden rajoittamiseen, niin tämä on viimeksi ollut Kataisen (pääministeri, kok) hallituksen aikana lakialoitteena, mutta lakivaliokunnasta ei sitten edennyt eduskunnan päätettäväksi. Syitä voi voi vain arvailla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kataisen_hallitus

Lakialoiteteksti;
https://kansanmuisti.fi/document/la-77-2013/

TÄYSISTUNTO 27. HELMIKUUTA 2014 käydyt keskustelut lakialoitteesta;
https://kansanmuisti.fi/session/16-2014/6/

Ainakin tässä 27.2.2014 käydyssä täysistuntokeskustelussa näyttä parikin kokoomuksen naiskansanedustajaa olleet ehdottomasti vastaan lakiesitystä. Taitaa olla niinkin, että myös Katainen pääministerinä oli vastahankainen. Sama vastahankaisuus on edelleen kokoomuksessa vallalla rajavlvonnan suhteen ministeri Mykkäsen esityksessä. Miksi kokoomus on venäjämyönteinen, vaikka ko. maa ei omassa lainsäädännössään osoita vastavuoroisuusperiaatetta?

Sebastian F. Sanot kannattavasi kokoomusta muilla periaatteilla kuin nyt ja aiemmassa blogissa esittämiesi arvostelujen perusteilla, joiden katson kuuluvan mitä suurimmassa määrin turvallisuuspolitiikkaan.
Itse kuitenkin äänestän ja kannatan puoluetta, jolla on kyky/halu puolustaa ennen kaikkea maamme turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta kansalaisiaan kohtaan ja tällä periaatteella ei kokoomus kuulu siihen joukkoon. Ei sitten millään. Puolue on kadottanut aiemmat arvonsa; koti, uskonto ja isänmaa. Varsinkin noista kaksi koti ja isänmaa ovat itselleni tärkeitä arvoja.

Käyttäjän SebastianFranckenhaeuser kuva
Sebastian Franckenhaeuser Vastaus kommenttiin #15

#15.

Puoluevalinta ei ole koskaan helppo asia. Olen seurannut politiikkaa jo 15 vuoden ajan eikä ole salaisuus, että olen itse äänestänyt Kokoomusta tähän mennessä jokaisissa vaaleissa.

Erimieltäkin saa ja pitää olla puolueen kanssa, kun sellaisia asioita tulee. Omillakin aivoilla saa ajatella. Olen puolueen kanssa eri linjoilla nykyisestä turvapaikkapolitiikasta enkä ole ainut.

Kokoomus ajaa parempaa työllisyyttä ja keveämpää verotusta. Nämä ovat tärkeitä asioita myös itselleni.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Kyllähän noista esimerkeistä sa löyhän liitoksen viranomaisten ei niin onnistuneesta toiminnasta.

Käyttäjän SebastianFranckenhaeuser kuva
Sebastian Franckenhaeuser

#2.

Ei ole kumpikaan asia mennyt putkeen, mutta ongelma on enemmän päättäjien päätöksessä, kun viranomaisten käsiä sidotaan.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Kokoomus Stubb halus myös Turkin Euhun aikoinaan ..

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Stubb nyt lenteli ula-aalloilla muutenkin monessa kysymyksessä. Katainen taas ei ainakaan parempi ollut, ja nyt kiusaa meitä jopa EU:n taholta mikäli pahiten käy, ja käyhän se. Kokoomus ei "kykypuolueena" todellakaan vakuuta. Kyky pysytellä vallassa, ja saada suuri osa äänestämään omaa etuaankin vastaan, on tietenkin tavallaan todella hieno kyky... täytyy myöntää.

Käyttäjän reijokallinen kuva
Reijo Kallinen

Tyttäreni asuu ulkomailla. Hänen perheessään on kaksi lasta. Lasten isä ei ole Suomen kansalainen. Lapsille on haettu ja saatu myös Suomen kansalaisuus. Onko tämä kokkelipojan mielestä väärin?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Selvästi potentiaalisia terroristeja, tai vähintään talousrikollisia.

Käyttäjän ReijaHaapanen kuva
Reija Haapanen

Olisi kauheaa, jos nimikin kuulostaisi ei-suomalaiselta! Pois kaikki sellaiset maasta!

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

#12
Mielenkiintoinen kysymys.
Aluksi voitaisiin tietysti edellyttää molemminpuolista sopimusta maiden välillä että edes harkittaisiin.

Käytäntöjä lienee mailmalla erilaisia.

Käyttäjän SebastianFranckenhaeuser kuva
Sebastian Franckenhaeuser

#12.

En ole tätä blogissani kritisoinut. Kannattaa varmaan lukea tarkempaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset